Hubert Védrine luennoi Helsingissä aiheesta "Eurooppa haasteiden keskellä: pakolaiset, Lähi-Itä, Venäjä” [fr]

Konferenssi oli ainutlaatuinen tilaisuus kuulla kansainvälisesti tunnustetun asiantuntijan näkemyksiä pakolaiskriisin nostattamista kysymyksistä, Lähi-Idän tilanteesta ja Isisin vastaisen taistelun keinoista sekä Venäjän ja Euroopan suhteista.

Ranskan instituutti ja sen johtaja Jeannette Bougrab yhteistyössä Suomen ENA-yhdistyksen kanssa järjestivät tapahtuman, jossa Védrinen puheen jälkeen yleisöllä oli tilaisuus esittää kysymyksiä.

Katso tästä videotaltioinnit:
Haastattelu Helsingin Sanomissa 29. maaliskuuta 2016
Valokuvia tilaisuudesta
Kutsu esitelmätilaisuuteen

Katso tästä videotaltioinnit:

Conférence d'Hubert Védrine à Helsinki, le 22... par francefinlandetv

Haastattelu Helsingin Sanomissa 29. maaliskuuta 2016

"Eurooppalaiset olivat hyväntahtoisia hölmöjä – unelmat törmäsivät todellisuuteen"
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1459134097188

Eurooppalaiset olivat hyväntahtoisia hölmöjä – unelmat törmäsivät todellisuuteen
Vielä 2000-luvun alussa Euroopalla meni lujaa. Nyt maanosan päällä leijuu samanaikaisesti lukuisia synkkiä pilviä.

Ulkomaat 29.3.2016, Petteri Tuohinen, Helsingin Sanomat

Kuka? Hubert Védrine, 68

- Ranskalainen sosialistipoliitikko. Toimi Ranskan ulkoministerinä Lionel Jospinin hallituksessa vuosina 1997–2002 ja presidentti François Mitterrandin diplomaattisena neuvonantajana.

Nykyisin kansainvälisten suhteiden asiantuntija. Laatii parhaillaan raporttia presidentti François Hollandelle transatlanttisista suhteista ja Euroopan puolustuksesta. François Mitterrand -säätiön puheenjohtaja.

Käynyt Suomessa useita kertoja. Osallistui maaliskuussa Helsingissä konferenssiin Ranskan instituutin ja Suomen ENA-yhdistyksen kutsumana.

Vuosikymmen on erittäin lyhyt aika ihmiskunnan historiassa.

Euroopassa on kuitenkin runsaassa kymmenessä vuodessa ehtinyt tapahtua enemmän ja suurempia asioita kuin kukaan olisi osannut ennustaa.

Palataan ajassa esimerkiksi tammikuun ensimmäiseen päivään vuonna 2002. Tuolloin Euroopassa jonotettiin pankkiautomaateille, joista sai ensimmäistä kertaa euroja, yhteistä valuuttaa. Vastaavaa uudistusta ei maailmahistoria tunne.

Euroopan unionissa uudistusten vauhti lennätti tukan päästä ja Oodia ilolle soitettiin niin kovaa kuin kaiuttimista lähti. Ensin tuli euro, ja paria vuotta myöhemmin EU laajeni kertarysäyksessä 15 jäsenmaan yhteisöstä 25 valtion liitoksi.

EU:ssa alettiin laatia perustuslakia ja usko tulevaisuuteen oli voimissaan. Unionista kasvoi maailman suurin talousalue.

”Euroopalla oli pitkään enkelimäinen visio maailmasta. Eurooppalaiset uskoivat, että he olisivat voineet vaikuttaa enemmän koko maailmaan”, muistelee vuoteen 2002 asti Ranskan ulkoministerinä toiminut Hubert Védrine HS:n haastattelussa Helsingissä.

”Eurooppalaisilla oli tuolloin hyviä ja mukavia, vaikkakin hieman abstrakteja ajatuksia. Haluttiin ’enemmän Eurooppaa’. Ikään kuin maailmassa olisi ollut vain miljardeja sympaattisia ihmisiä. Olemme kylpeneet epärealistisessa politiikassa ja nyt olemme kokeneet brutaalin törmäyksen todelliseen maailmaan”, Védrine toteaa.

Epärealistisella politiikalla hän tarkoittaa muun muassa sitä, kuinka jäsenmaiden eliitti ja kansalaiset eivät osanneet keskustella keskenään. Tämä näkyi konkreettisesti esimerkiksi vuonna 2005, kun Ranska ja Hollanti äänestivät ehdotettua EU:n perustuslakia vastaan. Perustelut yhtenäisemmän Euroopan puolesta kaikuivat kuuroille korville.

”Eurooppalainen utopia on mukava ja se lähtee hyvistä ajatuksista. Se ei kuitenkaan ottanut huomioon maailman todellista tilaa, eikä sitä, että eurooppalaiset haluavat säilyttää kansalliset identiteettinsä. EU:n laajentuminen pahensi tätä konfliktia, vaikka samaan aikaan sitä oli mahdotonta vastustaa.”

Kun siirtyy 2000-luvun alusta vuoteen 2016, näyttää Eurooppa hyvin toisenlaiselta. Paljon synkemmältä.

Venäjä on vallannut aseillaan osan naapurimaastaan Ukrainasta. Muidenkin ongelmien lista tuntuu hengästyttävältä: Britannia saattaa erota EU:sta, jäsenmaihin tuli pelkästään viime vuonna yli miljoona siirtolaista ja pakolaista, talousvaikeudet riivaavat jäsenmaita, Kreikka on maksukyvytön, äärioikeistolaisten puolueiden ja ääriajattelun suosio jatkuu, islamistisesta terrorismista on Euroopassa tullut toistuva ilmiö. Ja niin edelleen.

Viimeksi viime viikolla Eurooppa järkyttyi, kun islamistit murhasivat yli 30 ihmistä Brysselissä. Iskuja ei kyetty estämään, vaikka moni sanoi, etteivät ne tulleet yllätyksenä.

Eurooppa käy loputtomalta tuntuvaa puolustustaistelua useilla eri rintamilla.

”Euroopan suurin ongelma on näiden kaikkien ongelmien yhdistelmä sekä se, että ne tapahtuvat samanaikaisesti. Jos Eurooppa ei olisi ollut sisäisesti niin syvästi jakautunut, se olisi voinut jo vuosia sitten valmistautua esimerkiksi pakolaiskriisiin.”

Yksinkertaista vastausta Euroopan ongelmiin ei tietenkään ole, vaan niitä pitää käsitellä yksitellen, muistuttaa Védrine.

Esimerkiksi Schengenin sopimus ihmisten vapaasta liikkuvuudesta pitäisi hänen mukaansa neuvotella uudelleen niin, että ulkorajojen valvonta voitaisiin varmistaa. Uudessa sopimuksessa ei olisi välttämättä mukana Kreikkaa, jonka lukuisten saarien valvonta on erittäin hankalaa.

EU:n laajentuminenkaan ei ole nykyisessä tilanteessa enää juurikaan mahdollista, vaikka esimerkiksi Turkin kanssa EU käy ainakin muodollisesti vielä jäsenyysneuvotteluita.

”Olisi rehellisempää, jos neuvottelut lopetettaisiin Turkin kanssa. On epärehellistä antaa ymmärtää, että turkkilaiset voisivat joskus liittyä unioniin. Vaikka liittymissopimus saataisiin neuvoteltua, eivät kaikki unionin 28 jäsenmaata tule koskaan hyväksymään Turkkia EU:n jäseneksi.”

Aiemmin tänä vuonna EU ja Turkki sopivat kuitenkin neuvotteluiden vauhdittamisesta.

”Nykyisessä kriisissä kukaan ei voi sanoa ääneen, ettei Turkista voi tulla EU:n jäsentä. Silloin Turkki sanoisi että tämä oli nyt tässä ja lähettäisi miljoona pakolaista lisää Eurooppaan. Turkin on oltava Euroopan strateginen kumppani, mutta se on eri asia kuin jäsenyys EU:ssa.”

Euroopan ylle kasautuneet mustat pilvet vaikuttavat tukahduttavilta. Eikö Euroopalla ole mitään toivoa paremmasta?

On, lohduttaa Védrine.

Se kuitenkin edellyttää esimerkiksi sitä, että EU tekee Euroopan tasolla sen mikä on järkevää ja loput jätetään kansallisesti päätettäväksi. Tätä periaatetta on esimerkiksi nykyinen komissio yrittänyt noudattaa karsimalla turhaa sääntelyä.

Ja mikä on sitten eurooppalaisuuden tavoite?

Védrinelle kysymys on tärkeämpi kuin esimerkiksi pakolaiskriisin ratkaiseminen.

”Tavoitteena on säilyttää eurooppalainen elämäntapa, joka on yhteinen meille kaikille. Eurooppalainen yhteiskunta on ainutlaatuinen, sellainen, jota parempaa ei historiassa olla nähty. Täydellinen se ei tietenkään ole, mutta kaikki on tehty, jotta olemme päässeet mahdollisimman hyvään.”