Suomi 100 -blogi [fr]

Tekstejä ranskalais-suomalaissuhteiden historian pienistä tarinoista Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi


Heinäkuu 2017

Paavo Nurmi ja Suomi kruunattiin Pariisin olympialaisissa heinäkuussa 1924

Pariisin ollessa ehdolla vuoden 2024 olympiakisojen järjestäjäksi on mielenkiintoista palata edellisiin Ranskan pääkaupungissa järjestettyihin kisoihin heinäkuussa 1924, joita leimasivat Suomen menestysi sekä legendaarisen juoksijan Paavo Nurmen sankarilliset suoritukset.

Jo ennen itsenäistymistään Suomi oli hyvin merkittävä urheilumaa, etenkin yleisurheilussa. Sen juoksijat, ”lentävät suomalaiset”, ottivat usein mittaa ranskalaisista vastustajistaan. Niinpä Tukholman olympialaisten 5000 metrin loppukilpailuun 10. heinäkuuta 1912 osallistuivat kaksi oman aikansa tunnetuinta juoksijaa, Jean Bouin Marseillesta ja Suomen Hannes Kolehmainen. Legendaarisessa juoksussa rikottiin matkan aiempi maailmanennätys, ja sen päätteeksi Kolehmainen voitti hiuksenhienosti ranskalaisen kilpakumppaninsa. Seuraavissa olympialaisissa, Antwerpenissä 1920, oli ranskalaisen Joseph Guillemot’n vuoro voittaa 5000 metriä, kuin hyvityksenä syyskuussa 1914 taistelussa kuolleelle Jean Bouinille, nuoren suomalaisen Paavo Nurmen tullessa kisassa toiseksi. Sittemmin Nurmi ei enää kertaakaan hävinnyt ulkomaalaiselle juoksijalle olympialaisten loppukilpailuissa.

Suomi kohtasi ensimmäisessä kansainvälisessä yleisurheilumaaottelussaan Ranskan. 23. syyskuuta 1922 Colombesin tulevalla olympiastadionilla suomalaiset voittivat Ranskan nimenomaan Nurmen 1500 ja 5000 metrin voittojen ansiosta. Seuraavana vuonna Helsinki puolestaan isännöi Ranskan yleisurheilumaajoukkuetta ottelussa, ”jonka tunnelma veti täysin vertoja parhaille olympiakamppailuille 10 000 katsojan edessä”, kuten Suomen Urheilulehti ylpeänä kirjoitti. 22. ja 23. syyskuuta 1923 suomalaiset kukistivat urholliset ranskalaisurheilijat tapahtumassa, joka oli kuin tulevien Pariisin olympiakisojen harjoitusottelu.

Vuoden 1924 olympialaiset pidettiin siis Colombesin stadionilla. Kuuden päivän aikana Paavo Nurmi voitti seitsemän juoksua ja saavutti loppukilpailuissa viisi kultamitalia, 1500 metrin ja 5000 metrin juoksussa, 3000 metrin joukkuekilpailussa, maastojuoksussa ja maastojuoksun joukkuekilpailussa. 10. heinäkuuta 1924, yhden iltapäivän aikana, vain parin tunnin kuluessa, hän voitti kultaa sekä 1500 metrillä että 5000 metrillä ja löi kaiken tämän lisäksi molempien matkojen olympiaennätykset!

Pariisilaiset, jotka katsojina todistivat nämä kamppailut, saivat nähdä todellisen sankariteon, kuten Le Temps -lehden toimittaja kirjoitti juttunsa johdannossa 11. heinäkuuta ilmestyneessä numerossa: "Eilen saimme todistaa Colombesin stadionilla ainutlaatuista päivää, jollaista emme koskaan ole ennen kokeneet, emmekä koskaan enää saa elää. Kauneimmatkin aiemmin näkemämme urheilukamppailut, joista monet ovat olleet riipaisevia, joissa poikkeukselliset mestarit ovat kamppailleet urheasti (muistakaamme Bouinin ja Kolehmaisen 5000 metrin juoksu Tukholmassa) upeimmatkin ennätykset, kaikki se mitä olemme ihailleet tuntuu kalpenevan: nyt olemme nähneet Paavo Nurmen.”

Saatuaan 14 kultamitalia ja yhteensä 37 mitalia Suomi sijoittui toiseksi Pariisin olympialaisten mitalitaulukossa Yhdysvaltain jälkeen ja juuri ennen Ranskaa, joka saavutti 13 kultaa ja yhteensä 38 mitalia. Tätä sankaritekoa tuskin on mahdollista toistaa 2024, mikäli Ranska saa silloin kisat järjestääkseen. Toivokaamme kuitenkin, että Pariisi tuottaa uudelleen onnea suomalaisurheilijoille.

JPEG
Pariisin vuoden 1924 olympialaisten juliste. Huomautettakoon, ettei Suomi voittanut ainoastaan kaikkia juoksukilpailuita 1500 metristä maratoniin, vaan mm. Jonni Myyrä uusi Antwerpenin keihään olympiakultansa Pariisissa.

Kesäkuu 2017

Suomi-Ranska -seuran perustaminen ja sen rahoittaminen sodan jälkeen

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan lisäksi 2017 vietetään myös Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun 60-vuotisjuhlaa sekä Suomalais-ranskalaisen yhdistyksen 70-vuotisjuhlaa, jonka kunniaksi järjestettiin historiasymposiumi Helsingin yliopiston tiloissa. Tämä sopi erityisen hyvin, sillä yhdistys kutsui kunniapuheenjohtajakseen yliopiston silloisen rehtorin Arthur Långforsin, joka suostui tehtävään, samoin kuin kaksi muuta tunnettua henkilöä, ulkoministeri Carl Enckell sekä säveltäjä Jean Sibelius.

21. toukokuuta 1947 järjestettiin perustava kokous, jossa hyväksyttiin yhdistyksen säännöt ja nimettiin hallitus, joka kokoontui ensimmäisen kerran 13. kesäkuuta 1947 eli tasan 70 vuotta sitten. Puheenjohtajana toimi Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja (kuva tekstin jälkeen) ja jäseninä merkkihenkilöitä, kuten Kansallisteatterin pääjohtaja Eino Kalima, kenraali Martola, kapellimestari Jussi Jalas, taidemaalari Eero Snellman ja kansanedustaja, Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki.

Ensimmäisten sodanjälkeisten Ranskan Suomen-suurlähettiläiden, Daniel Lévyn ja François Coulet’n, ansiosta suhteita saatiin luotua nopeasti, ja yhdistykselle luotiin esitelmäohjelma, se sai kirjoja, aikakauslehtiä ja sanomalehtiä, se saattoi valmistella suomalaisopiskelijoiden opintoja Ranskassa ja toteuttaa Ranskaa koskevan näyttelyn Suomessa.
Suomi-Ranska -yhdistyksen ensimmäinen vuosiraportti osoitti toiminnan ollen vilkasta. Heinäkuussa 1947 sen suojissa alkoi toimia neliluokkainen alakoulu. Lokakuusta 1947 lähtien ensimmäiset esitelmöitsijät alkoivat saapua Helsinkiin, heidän joukossaan oikeustieteen professori Jean-Marcel Jeanneney sekä arkkitehti Félix Bruneau, joka toimi Ranskan Helsingin-suurlähetystön arkkitehtina. Kesäkuussa 1948 yhdistys osallistui Ranskan suurlähettilään perustaman neuvoa-antavan apurahakomitean toimintaan lausuakseen mielipiteensä noin 90 suomalaisopiskelijan apurahahakemuksesta Ranskassa tapahtuvia opintoja varten.

Kesällä 1948 yhdistys lähetti parikymmentä suomalaisopiskelijaa ranskalaisille maatiloille työskentelemään ylöspitoa vastaan. Yhdistyksen raportin mukaan, ”opiskelijat olivat kaikki tyytyväisiä oleskeluunsa ja saattoivat heille maksettujen taskurahojen turvin vierailla Pariisissa”.

Entäpä Helsingissä järjestetty Ranska-näyttely? Yhdistyksen hallitus saattoi kirjata, että esitelmiä, piirustuksia ja maalauksia ja erilaisia juhlia sisältänyt tapahtuma ”oli suurmenestys ja auttoi osaltaan voimakkaasti tulevien Suomen ja Ranskan välisten suhteiden kehittämisessä”. Suurlähettiläs François Coulet kirjoitti Ranskan ulkoasiainministeriölle 23. maaliskuuta 1949 lähettämässään sähkeessä seuraavasti:

”Minulla on kunnia ilmoittaa teille, että vuonna 1948 järjestetyn Ranska-näyttelyn viinin ja alkoholin myynnin tilit on lopullisesti tarkistettu. Tuloksena on, että myynti tuotti yli 2 000 000 markkaa (!). Näyttelyn järjestelytoimikunta esitti Suomen viranomaisille viime lokakuussa, että tapahtuman tuottama voitto annettaisiin Suomi-Ranska -yhdistykselle, joka ohjaisi sen ranskalais-suomalaisten kulttuurihankkeiden tukemiseen. Ottaen huomioon lähetystön ja yhdistyksen väliset hyvät suhteet saatoin mielihyvin kannattaa tätä ehdotusta.”

JPEG

Toukokuu 2017

Miten Ranska toimitti 30 Morane-Saulnier –konetta pelottavalle lentolaivue LLv 28:lle

Syyskuussa 1939 Neuvostoliitto oli saanut merkittäviä poliittisia etuja Baltian maissa ja kääntyi nyt Suomen puoleen. Neuvottelujen kestäessä Stalin päätti vallata maan.
Suomi osoitti vetoomuksen Kansainliitolle 10. joulukuuta 1939: «Suomen kansaan on sen itäinen naapuri kohdistanut häikäilemättömän hyökkäyksen Suomen antamatta siihen vähäisintäkään aihetta. […] Suomen kansa taistelee itsenäisyytensä, vapautensa ja kunniansa puolesta. […] Länsimaisen sivistyksen etuvartijana kansallamme on oikeus odottaa aktiivista apua muilta sivistyskansoilta. Kaikille näille kansoille Suomen kansan eduskunta osoittaa tämän vetoomuksen.» Vastaukseksi Ranskan hallitus äänesti Neuvostoliiton Kansainliitosta erottamisen puolesta ja yleiskokous vetosi «jokaiseen Kansainliiton jäseneen, jotta ne mahdollisuuksiensa mukaan antaisivat Suomelle materiaalista ja humanitaarista apua sekä pidättäytyisivät kaikesta senlaatuisesta toiminnasta, mikä voisi heikentää Suomen vastustuskykyä».

Näin ollen Ranska päätti antaa Suomelle sotilaallista apua. Helsingissä ollut ranskalainen attasea sai 28. joulukuuta 1939 sähkeen, jossa ilmoitettiin lentokoneiden ja ammusten lähettämisestä. Kyseessä oli 50 Morane-Saulnier MS 406 -konetta, sekä 80 Caudron CR 714 -, 46 Koolhoven F.K.58 - ja 62 Potez 633 -konetta. Silloinen pääministeri Edouard Daladier ilmoitti julkisesti 2. tammikuuta 1940 Ranskan aikovan huolehtia avunantovelvollisuudestaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Suomelle, Kansainliittoa koskevan sopimuksen mukaisesti.

Koska lentokoneiden toimitukset keskeytyivät, vain 30 ranskalaismekaanikkojen Ruotsissa kokoamaa Morane Saulnier’ta ja 6 Caudronia saapui Suomeen helmikuussa 1940. Ne oli varustettu kolmella MAC-34 –konekiväärillä ja ne otettiin heti käyttöön Lentolaivue 28:ssa. Talvisodan aikana LLv 28 saavutti 14 ilmavoittoa kärsimättä yhtään tappiota. Kesän -41 hyökkäyssodassa Morane Saulnier’t saattoivat 20 mm tykkiensä ansiosta tehdä maataistelulentoja ja Suomen puolustusvoimat käytti niitä rintamalla vuoteen 1944 saakka.

Ranskan Kansalliskokouksen edustajainhuoneen salaisen komitean kokouksessa 9. helmikuuta 1940 Edouard Daladier ilmoitti suomalaisten kiittäneen ranskalaisia liikuttunein sanoin näiden ranskalaislentokoneiden korkeasta laadusta muunmaalaisiin koneisiin verrattuna. Neuvoston puheenjohtaja kertoi Suomen ulkoministeri Väinö Tannerin lähettäneen tälle sähkeen 1. tammikuuta 1940: «Kiitän teitä, kiitän Ranskaa, joka teidän välityksellänne ymmärsi minun tarvitsevan ei niinkään sanoja kuin tekoja. Kiitän Ranskaa joka kauheisiin taisteluihin sitoutuneenakin ajatteli maatani, sellaisten valapattojen uhria, kuin ne valapatot, joiden käsiin he ovat omin verisin käsinensä tarttuneet ».

Sodan jälkeen sen aikana toimitetun materiaalin takaisinmaksu teki Ranskalle mahdolliseksi ostaa Helsingistä tontti ja rakentaa sille Ranskan suurlähetystö.

JPEG

Huhtikuu 2017

Mitä kuningas Ludvig Filip oikein jätti jälkeensä Lapin-matkallaan?

Kuinka monta jälkeläistä kuningas Ludvig Filip jätti Lappiin matkallaan vuonna 1795 ollessaan maanpaossa Ranskan vallankumouksen aikaan? Léouzon Le Duc tarinoi samankaltaisesta aiheesta julkaistessaan vuonna 1875 teoksen «La fille du sorcier ou le Roi Louis-Philippe en Laponie: une légende finlandaise» (Noidan tytär tai kuningas Ludvig Filip Lapissa: suomalainen legenda. Kyseessä on käännös tanskasta, ja se on varustettu yli 150 sivulla selityksiä. Onko legendassa todellisuuden inspiroimia elementtejä? On toki. Kuten Léouzon Le Duc alkusanoissaan korostaa, Orléansin herttua Ludvig Filip oli todellakin yksi niistä maineikkaista ranskalaisista, jotka tunsivat ulapan ja Pohjolan kutsun. Kaksissakymmenissä ja seuranaan Montjoien markiisi, palvelija ja tulkki hän vietti lähes kahdeksan kuukautta Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Hän liikkui enimmän aikaa tuntemattomana ja matkasi Nordkappiin saakka, vietti aikaa useilla saarilla, joiden nimet ovat jääneet aikakirjoihin (Måsøya ja Kvaløya), sekä saamelaiskylissä. Hän oli siellä kuitenkin kesällä, eikä talvella kuten kertomuksessa. Hän laski Muoniojoen Äijäkosken, mikä on ikuistettuna François-Auguste Biardin taulussa. On myös totta että useat hänen majoittajiensa lähipiiriin kuuluneet nuoret naiset olivat tulleet raskaaksi hänen vierailunsa aikana niin että jokunen Ranskan viimeisen kuninkaan jälkeläinen on varmastikin Suomen tai Norjan kansalainen: siinä taas yksi tekijä, joka maitamme yhdistää.

Matka teki Ludvig Filipiin vaikutuksen siinä määrin että hän useita vuosia myöhemmin, 1838-1840, tuki tuolle seudulle lähtenyttä ranskalaista tieteellistä retkikuntaa «La Recherche». La Recherche, tai johtajansa mukaan nimetty tutkimusmatka Gaymard oli ensimmäinen suuri tieteidenvälinen tutkimusmatka pohjoisilla seuduilla ja yhteistyössä paikallisten tiedemiesten kanssa.
Tutkimusmatkalle osallistui myös taidemaalari Biard, jota matka innoitti useisiin Ludvig Filipin Lapin-matkan kohokohtia kertaaviin tauluihin, joista muutamia on esillä Versailles’n linnassa. Parhaillaan kaksi työtä on lainassa Rovaniemellä näyttelyä varten, jolla on paljonpuhuva nimi: «François-Auguste Biard: la Laponie mythique - myyttinen Lappi». Linkki Korundin näyttelyyn: "Myyttinen Lappi" 22.2.- 18.6.2017.

Sitä vastoin on hyvin epätodennäköistä että tarinan kertoma – paljastamatta nyt juonta, «kahden ranskalaisaatelisen odottamattomasta kohtaamisesta Lapin perukoilla» nojaisi mihinkään muuhun kuin luonnolliseen taipumukseen ajan mittaan kaunistella kaikkea tavallisuudesta poikkeavaa – ja Ludvig Filipin käynti syrjäisillä seuduilla oli yksi sellainen. On myös todennäköistä että tarinan takana on paikallisten kertojien, tai Topeliuksen, joka Léouzon Le Ducin kertoman mukaan olisi kerännyt tarinan, halu tyydyttää lukijoidensa toiveita. Legenda sekoittaa tosiaankin seikkailua, historiaa, mahdotonta rakkautta, taikuutta ja eksotiikkaa. Itse juonen lisäksi tarina heijastelee tenhovoimaa, jota saamelaisten ja erityisesti heidän shamaaniensa ja noitiensa (noaidi) perinteet ja tavat edustivat eurooppalaisille. Useita kappaleita on omistettu tietäjä Tuiscon transsitiloille, ja esimerkiksi tämän runsain yksityiskohdin kuvatuille Ranskan historiaa, Napoleonia ja restauraatiota koskeville näyille. Suurin osa «tieteellisistä» huomautuksista tarinan jäljessä koskee taikuutta Lapissa.

Jos lähes 150 vuotta ilmestymisensä jälkeen tämä legenda saa yhä lukijansa haluamaan itse tutustua Lappiin, sen erämaihin ja perinteisiin, kuten saamelaisrumpuun, niin eikö se silloin ole ollut hyödyllinen?

JPEG

Maaliskuu 2017

Pariisi, suomalaisopiskelijoiden suosikkikohde keskiajalta lähtien

Olaus Magnus kirjoittaa keskiajan lopulla ilmestyneessä Pohjoisten kansojen historiassa, että suomalaiset tunnettiin etenkin rajuudestaan ja monenlaisista taistelutavoistaan. Pitäisikö uskoa, että 1500-luvulla kirjansa julkaissut ruotsalainen olisi vaikuttanut seuraavan vuosisadan ensimmäisiin ranskalaismatkailijoihin, kuten Brienneen tai Regnardiin siten, että nämäkin olisivat korostaneet paikallisen väestön villiä luonnetta?

Itse asiassa Suomi tunnettiin keskiajan lopulla Pariisissa erityisesti kaupungissa oppia saamassa olleista opiskelijoistaan. Vuosina 1300 – 1450 Turun hiippakunta lähetti Pariisin suhteessa enemmän opiskelijoita kuin Uppsala, Ruotsin kuningaskunnan tärkein hiippakunta. Yhteensä useat kymmenet suomalaisopiskelijat suorittivat opintojaan Pariisissa. Monet heistä kohosivat korkeisiin asemiin, kuten Johannes Petri ja Olavi Maununpoika Pariisin yliopiston rehtoreiksi. Seitsemästä kotiin palanneesta opiskelijasta tuli myöhemmin piispoja.

Pariisin yliopiston vetovoimaa suomalaisopiskelijoiden parissa 1400-luvulla voinee verrata vain Pariisin kulttuurielämän houkuttelevuudella suomalaistaiteilijoiden keskuudessa 1800-luvun loppupuolella. Yhä meidän päivinämme ranskalaiset yliopistot kouluttavat joukoittain suomaisopiskelijoita. Sen sijaan että heistä tulisi kotiinpaluunsa jälkeen piispoja, lahjakkaimmat heistä päätyvät 2000-luvulla yhtä merkittäviin tehtäviin, kuten Helsingin pormestariksi tai pääministeriksi.

JPEG

Helmikuu 2017

Kuinka Suomen paviljonki karhuineen herätti ihastusta Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä

Maailmannäyttelyitä alettiin järjestää 1800-luvun puolivälissä, ja niistä muodostui pian osallistujamaille näyteikkunoita, joissa ne saattoivat esitellä itseään maailmalle parhaassa valossa. Tsaari Nikolai II päätti tehdä uuden vuosisadan ensimmäisestä, Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelystä loisteliaan osoituksen perinteisen mutta uudenaikaisen Venäjän suuruudesta. Ranskan tukemana Suomi, tuolloin autonominen suuriruhtinaskunta, pyysi saada osallistua maailmannäyttelyyn omalla paviljongillaan. Venäjän hallinto oli vastahakoinen, arvellen myöntymällä pyyntöön tekevänsä palveluksen Suomen nationalisteille, jotka vaativat itsenäisyyttä. Tsaari ratkaisi asian suomalaisten hyväksi, olihan Suomi koko keisarikunnan uudenaikaisin osa, ainoa jossa (jo) valmistettiin puhelimia!

Suomalaisten piti nyt ponnistella kaksin verroin: paviljongin piti olla suomalaiskansallista tyyliä, jota ei vielä ollut ja joka piti luoda. Menestys oli kuitenkin taattu: Eliel Saarisen paviljonki sekä Akseli Gallen-Kallelan freskot, huonekalut, kuvakudokset ja matot olivat loistava menestys. Vuoden 1900 maailmannäyttelyn myötä Suomi otti parhaalla mahdollisella tavalla paikkansa läntisten kansakuntien joukossa.

Pariisissa ylistettiin Suomen paviljonkia. Pariisilaiset olivat kuulleet puhuttavan Suomesta, ja nyt heillä oli tilaisuus nähdä millainen se on ja millainen se halusi näyttää olevansa, ainakin melkein. Suomen paviljonkia kuvaava postikortti esittelee kahta ylpeää metsästäjää kaatamansa jääkarhun äärellä. Jääkarhuja ei kuitenkaan Suomessa ole koskaan tavattu, korkeintaan eläintarhassa. Mikä voisi olla selitys? Kortin kuvassa Suomen paviljongin katolla komeilee kaksi karhua. Ne oli valmistettu kipsistä, joten pariisilaiset olivat voineet ihailla valkoisia karhuja kipsin kuivuessa viikkojen ajan, ennen niiden maalaamista ruskeaksi. Niinpä monet ymmärrettävästi saattoivat ajatella suomalaisten karhujen olevan valkoisia.

JPEG

Tammikuu 2017

Miten Ranskan konsuli kiirehti tunnustamaan Suomen

Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917, lokakuun vallankumouksen ja bolsevikkien valtaannousun seurauksena. Bolsevikit tekivät kansojen itsemääräämisoikeudesta yhden periaatteistaan. Muidenkin maiden odotettiin tunnustavan uuden valtion. Pariisissa käytiin keskustelua, ei kuitenkaan Suomen suvereeniudesta, joka ranskalaisten mielestä oli jo kauan sitten saavutettu, vaan tunnustamisen tarkoituksenmukaisuudesta. Joiden mielestä oli olemassa ainakin muodollinen riski, että Ranskan liittolainen, edelleen Saksaa vastaan sodassa ollut Venäjä voisi heikentyä.

Päätös Suomen valtion tunnustamisesta tehtiin lopulta tammikuun 3. päivän iltana 1918. Sähke toimintaohjeineen lähetettiin seuraavana aamuna, 4. tammikuuta kello 10.45, Ranskan Helsingin-konsulille Louis Raynaud’lle, joka kertomansa mukaan sai sen 6. tammikuuta kello 18. Raynaud soitti välittömästi senaatin puheenjohtajalle Pehr Evind Svinhufvudille, joka lupasi ottaa hänet vastaan seuraavana päivänä, mainiten samalla Ruotsin konsulin käyneen kello 13 samana iltapäivänä ilmoittamassa, että Ruotsi oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden.

Tilanne oli kiusallinen. Tärkeintä oli tietenkin, että Ranska saattoi tunnustaa Suomen ennen Saksaa, joka Ranskan konsulin mukaan ei vielä 6. tammikuuta ollut tehnyt virallista päätöstä asiassa. Mutta miten selittää Pariisiin, että tunnustamistoimenpide oli tehty vasta 7. tammikuuta, vuorokautta Ruotsin jälkeen, vaikka ohjeistus oli tullut Ranskan konsulaattiin jo 4. tammikuuta, kaksi vuorokautta aiemmin? Mitä sellaista konsuli Raynaud teki tuon viikonlopun aikana (5. ja 6. tammikuuta olivat lauantai ja sunnuntai), joka esti häntä saamasta tietoa hänen jo viikkojen ajan odottamastaan viestistä?

Tätä yksityiskohtaa historia ei meille kerro, mutta seuraavana päivänä konsuli Raynaud ilmoitti keskustelukumppanilleen Svinhufvudille Ranskan olleen väistämättä ensimmäinen maa, joka tunnusti Suomen, koska Pariisista tullut ohje oli päivätty 4. tammikuuta, siis ennen Ruotsin konsulin suorittamaa toimenpidettä. Argumentti oli harhaanjohtava, mutta yhtä kaikki, viesti oli viety perille ja Ranskan konsuli kirjoitti myöhemmin, menemättä yksityiskohtiin, että Ranska tunnusti Suomen ensimmäisenä, jonka kaikki hänen seuraajansa kopioivat myöhemmin hyvässä uskossa.

JPEG

Julkaistu 12/07/2017

Sivun alkuun